|
Post by condemned on Jan 9, 2009 22:03:09 GMT 2
Lopettamisen syillä ei niinkään ole mitään väliä. Mun mielestä on jopa hienoa että bändi lopettaa niin sanotusti huipulla.
|
|
|
Post by aargh on Jan 9, 2009 22:21:08 GMT 2
Ja eikös Warning muutenkin ole jo lopettanut pariin otteeseen?
|
|
|
Post by condemned on Jan 9, 2009 23:18:32 GMT 2
Joo, ekan levyn jälkeen eivät olleet aktiivisia.
|
|
Exhorder
Blasphemer
Thrash destructor
Posts: 268
|
Post by Exhorder on Jan 22, 2009 19:48:24 GMT 2
SPIRITUS MORTIKSELLE UUSI LAULAJA Pohjanmaan doom-ylpeys SPIRITUS MORTIS on julkistanut uuden laulajansa. Muun muassa legendaarisen Reverend Bizarren riveistä ja The Puritan -yhtyeestään tuttu Sami Hynninen on nyt virallisesti bändin uusi laulaja. Lauluraidat saatiin nauhalle viime viikonloppuna ja bändi viimeistelee tällä hetkellä järjestyksessään kolmatta albumiaan, joka tullaan julkaisemaan Fireboxin kautta kuluvan vuoden huhti-/toukokuussa. Ennen levyä luvassa on lisäksi 7" -single, jonka julkaisusta ilmoitetaan myöhemmin. Uusi biisi "The Rotting Trophy" kuultavissa täältä: www.myspace.com/spiritusmortiswww.firebox.fi/mp3playerUuden albumin myötä bändi tulee tekemään myös keikkoja sekä Suomessa että ulkomailla. Tähän mennessä varmistuneet keikat: 18.4.2009 Firebox Metal Fest, Rytmikorjaamo, Seinäjoki (w/ Katatonia, Shining, Evoken, Forgotten Tomb, etc.) 15.5.2009 Klubi, Turku (w/ Lord Vicar, Ophis, Fleshpress) 16.5.2009 Dooomstock 09, Ravintola Lepakkomies, Hellsinki (w/ Skepticism, Herem, Funeral Planet, Konvoi, Boletus Satanas, Ophis, Saattue) Lisätietoja: www.spiritusmortis.comwww.myspace.com/spiritusmortiswww.firebox.fiMaistiaisbiisi kyllä toimii. Keikalle on päästävä! Ne jotka eivät vielä ole nähneet Spiritus Mortista livenä saisivat korjata moisen vääryyden ja korjata samalla luunsa Firebox metal festeille todistamaan tätä Suomen parasta Doom metalbändiä. Kerran on tullut nähtyä livenä SM ja vakuutti kyllä samantien. Tekijämiehiä ovat. Muutenkin joka sälli on jo pidemmän linjan muusikko joten soittotaidon puutteesta tai kämäisyydestä ei voida puhua. Hieno bändi.
|
|
|
Post by rotten on Jan 23, 2009 13:07:31 GMT 2
nyt vasta kävin ensimmäisen kerran tuota spiritus mortista kuuntelemassa ja oikeesti voi helvetti!! täähän on suomen toiseksi paras doom bändi, reverend bizarren jälkeen tietenkin. lepakkomiehen keikkaa odotellessa laitetaan levyt tilaukseen!
|
|
Exhorder
Blasphemer
Thrash destructor
Posts: 268
|
Post by Exhorder on Jan 27, 2009 2:01:34 GMT 2
Yhdyn kanssa tuohon Spiritus Mortikseen, kovin doom bändi Suomessa! Hailit myös Reverend Bizarren suuntaan. Etkä suotta hailaa RB:täkään. Albertti hoilailee nimittäin tulevalla SM levyllä! Tuskin maltan taas odottaa. Oli muuten kova paketti tuo Diehard!
|
|
revental
Poser
LORD OF APOKALYPSE
Posts: 85
|
Post by revental on Jan 27, 2009 16:32:38 GMT 2
Tämmönen bändi kuin Gospel of the Future olis varmasti tsekkaamisen arvoinen: www.youtube.com/watch?v=iePVCaw8nak&feature=relatedTodella murskaavaa paskaa, vokaalien särösyys tuo mieleen Electric Wizardin, samoin bassotyöskentely, mutta musa erottuu kyllä omanlaisella raastavuudellaan.
|
|
|
Post by warvomit on Jan 27, 2009 19:42:39 GMT 2
Tämmönen bändi kuin Gospel of the Future olis varmasti tsekkaamisen arvoinen: www.youtube.com/watch?v=iePVCaw8nak&feature=relatedTodella murskaavaa paskaa, vokaalien särösyys tuo mieleen Electric Wizardin, samoin bassotyöskentely, mutta musa erottuu kyllä omanlaisella raastavuudellaan. Kannattaa todellakin tutustua. Todella kovaa rytinää. Livenä vielä parempi kuin levyllä. Ainakin Kantiksen keikka vime kesänä oli todella kova.
|
|
|
Post by bewitched on Feb 12, 2009 17:51:53 GMT 2
Hah miten oon kokonaa ohittanu ton Spiritus Mortiksen uuden biisin, kuulostaa helvetin hyvältä. Ne SM biisit mitä oon aikasemmin kuullu on ollu aika mitäänsanomattomia, löytyy tuo Fallen plätty, mutta senkin pistän nyt vaihtoon. Asiasta toiseen, kokeilkaas tällästä bändiä kuin Temples, mukavaa jammailua www.myspace.com/templesofdoom
|
|
|
Post by MystiK on Feb 13, 2009 16:06:26 GMT 2
|
|
|
Post by bewitched on Feb 14, 2009 13:57:20 GMT 2
Aah tuo Acid King kuulostaa vitun hyvältä, vois metsästellä levyjä jostain.
|
|
|
Post by Rhayader on Mar 9, 2009 0:55:46 GMT 2
Meikästä tuo Acid King on niin perushuttua että...
Japseista tulee itelle nuo mieluisimmat ja häiriintyneimmät sludgeorkat...
|
|
|
Post by SAWTHORAZINE on Mar 9, 2009 2:33:11 GMT 2
|
|
|
Post by warvomit on Mar 9, 2009 10:31:11 GMT 2
Kannattaa tutustua myös Lento nimiseen yhtyeeseen. Tekivät Ufomammut:n kanssa yhteisen levyn (Supernaturals Record One). Melko mielenkiintoinen tuo levy. www.myspace.com/lento
|
|
r80
Poser
Posts: 31
|
Post by r80 on Mar 21, 2009 14:53:18 GMT 2
SM-uutisia; Vinyylisinkku pihalla 18.3.2009. Voi ostaa yhtyeeltä, Fireboxilta ja Levykauppa Äx:stä. SM-hihamerkkiä ja uutta t-paitaa myös saatavilla. Katsottavana eka "SM-video" ; www.youtube.com/watch?v=8nX93NKMRRE
|
|
Exhorder
Blasphemer
Thrash destructor
Posts: 268
|
Post by Exhorder on Mar 23, 2009 17:22:01 GMT 2
Spiritus Mortis on esim. siitäkin hyvä bändi että biisit eivät ole mitään tylsää laahaavaa funeraldoomia jota ei jaksa Erkkikään kuunnella. Enemmänkin rokahtavia doomriffejä viljellään ja vokaaliosastosta on selkeästi haettu sitä mahtipontisuutta joka on mukava mauste tähän keitokseen.
7" en ainakaan ihan heti ole ostamassa, mutta CD levy tulee hankittua mahdollisimman pian.
|
|
r80
Poser
Posts: 31
|
Post by r80 on Mar 23, 2009 22:55:59 GMT 2
Spiritus Mortis on esim. siitäkin hyvä bändi että biisit eivät ole mitään tylsää laahaavaa funeraldoomia jota ei jaksa Erkkikään kuunnella. Enemmänkin rokahtavia doomriffejä viljellään ja vokaaliosastosta on selkeästi haettu sitä mahtipontisuutta joka on mukava mauste tähän keitokseen. 7" en ainakaan ihan heti ole ostamassa, mutta CD levy tulee hankittua mahdollisimman pian. Tulevalle levylle tulee tasaisesti doom-jyrää ja jytää. Hidastelu voi olla tehokeino, mutta ei itse tarkoitus. Nopein biisi levyllä tulee olemaan 4 kertaa nopeampi kuin hitain
|
|
r80
Poser
Posts: 31
|
Post by r80 on Apr 15, 2009 22:53:07 GMT 2
UUSI SPIRITUS MORTIS -ALBUMI ENNAKKOKUUNTELUSSA Suomen vanhimmaksi doom metal -orkesteriksi tituleerattu Spiritus Mortis julkaisee 15. toukokuuta kolmannen albuminsa "The God Behind The God" Firebox Recordsin kautta. Uusi albumi ennakkokuuntelussa 15.4.-22.4.2009 bändin MySpace -sivuilla (www.myspace.com/spiritusmortis). Tulossa olevat keikat: 16.4.2009 Lutakko, Jyväskylä (w/ Evoken) 17.4.2009 Dante's Highlight, Hellsinki (w/ Evoken) 18.4.2009 Firebox Metal Fest, Rytmikorjaamo, Seinäjoki (w/ Katatonia, Shining, Evoken, Forgotten Tomb, Swallow The Sun, Rotten Sound, The Eternal, Sparzanza, Sotajumala) 8.5.2009 Ykän Pubi, Oulu (w/ Fall of the Idols) 14.5.2009 Hellä, Tampere (w/ tba) 15.5.2009 Klubi, Turku (w/ Lord Vicar, Ophis, Fleshpress) 16.5.2009 Dooomstock 09, Ravintola Lepakkomies, Hellsinki (w/ Skepticism, Herem, Funeral Planet, Konvoi, Boletus Satanas, Ophis, Saattue) 14-15.8.2009 Jalometalli, Oulu (w/ Whiplash, Electric Wizard etc.) 17.10.2009 La Chiméra, Lille, France (w/ Fall of the Idols) 22.10.2009 Flag Of Doom, Budapest, Hungary (w/ Fall of the Idols) 24.10.2009 Marktwirtschaft, Halle/Saale, Germany (w/ Fall of the Idols) Lisätietoja: www.myspace.com/spiritusmortiswww.spiritusmortis.comwww.firebox.fi
|
|
r80
Poser
Posts: 31
|
Post by r80 on Apr 21, 2009 23:17:41 GMT 2
|
|
revental
Poser
LORD OF APOKALYPSE
Posts: 85
|
Post by revental on Apr 26, 2009 23:44:50 GMT 2
CHURCH OF MISERY www.myspace.com/churchofserialkillerTätä räkäilyä ei kannata missata, Japanista pärähtelee jälleen korinaa yön pikkutuntien hidastuneisiin makuullajammailuihin! Lähinnä rock-painotteista svenguttelua ja mielialanmuutoksia niin doomin kuin stonerin sekä perinteisen rock 'n rollin välillä heilahtelee jatkuvasti, mutta kyllä tuo uusin lätty näiltä oli pääpiirteittäin aika ahdistava kokemus, omalla positiivisella tavallaan. Samaan syssyyn vielä yhdysvaltalainen sieluntoveri, Blood Farmers! www.myspace.com/bloodfarmers10
|
|
|
Post by SAWTHORAZINE on Apr 27, 2009 21:19:57 GMT 2
Church of Misery on niin kova että vetää helposti Sleepillekin vertoja!
|
|
|
Post by MystiK on Jun 28, 2009 12:41:29 GMT 2
Church of Misery on niin kova että vetää helposti Sleepillekin vertoja! Vaikka Church Of Misery onkin perkeleen kova, mutta ei se minun mielestäni vedä mitenkään vertoja Sleepille!
|
|
fkff
Sodomizer
Posts: 154
|
Post by fkff on Aug 4, 2009 16:27:47 GMT 2
FECK! Pyöräyttelen ekaa kertaa BEDEMONin postuumia Child of Darkness -levyä ja kylmät väreet kulkee selkää pitkin. PENTAGRAM-yhteydet kuuluu tietysti läpi, puhdasveristä maailmanlopun Doomia... Esimerkiksi Frozen Fearin ja Serpent Venomin kitaranraastosoolot yhdistettyinä Lieblingin pelottaviin vokaaleihin vain pysäyttävät. Kun on toipunut tästä, pääsee syventymään massiiviseen kansilehtiöön historiikkeineen, biisikohtaisine kommentteineen jne. - pakkohankinta kaikille!
|
|
|
Post by hyppymiina on Feb 24, 2010 22:33:31 GMT 2
Sludgee ja stoneria, mmm....
Bongzilla Sleep Electric wizard Fu Manchu Stumm
|
|
r80
Poser
Posts: 31
|
Post by r80 on Mar 3, 2010 22:42:40 GMT 2
|
|